torstai 27. maaliskuuta 2014

Taivaanrannanmaalari

Tämän postauksen otsikoks etsiyty "taivaanrannanmaalari", sillä mussa on vähän sellasia piirteitä. Jaksan innostua muille arkisista asioista, kuten auringonlaskusta. Satuin käymään tän talon ylimmässä kerroksessa yks päivä, ja vilkasin ikkunasta. Upee taivas ja siistit näkymät!


Kuva ei taaskaan kerro kaikkee, mutta oli niin upeeta, että näin laiska valokuvaaja haki kameransa ja koitti ottaa jonkinlaisia kuvia ylimmän kerroksen partsilta. Ilta oli viileen kirpsakka ja puhisin onnesta ja autuudesta.

Huomaan yhä enemmän innostuvani pienistä asioista ja mut saa onnelliseks aika vähällä. Esimerkiks shoppailureissu töiden jälkeen Helsingin keskustaan oli aika antosa. Löysin elämäntilanteeseeni just sopivan päiväkirjan.


Apina on hauskalla tavalla aika random :D Ja kaikkee muutakin kivaa tarttu mukaan, esimerkiks toinen päiväkirja-aihio, neulontapäiväkirja ja oranssinviolettia tuulitakkikangasta (toinen puoli kankaasta näkyy apinakirjan taustalla).

Keskiviikkona käytiin työkaverin kanssa turisteilemassa Forsmanin teemyymälässä Vantaalla. Sitä teen ja oheishärpäkkeen määrää! Oli pakko hamstrata viis pussillista teetä, täytettäviä teepusseja töihin ja ehkä siistein teehifistelyjuttu ikinä: teetiimalasit yrttiteelle ja mustalle ja vihreelle teelle.


Toimii aamuteetä hauduttaessa tavallista ajastinta paremmin, sillä se ei herätä kämppiksiä. Kunhan itte muistais kytätä oikeeta tiimalasia :P

Tässä Helsingissä asumisessa on parasta, että joka päivä voi oppia uusia asioita ja käydä uusissa paikoissa. Jos vaan jaksaa. Tällä hetkellä on niin väsy, että voisin vaan nukahtaa istualleni. Lähellä oli, kun kävin kampaajalla. Univaje vaan kasvaa koko ajan, mutta ei maltais mennä nukkumaan :D

Mut josko sitä kumminkin koittais taas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti