Vestonomi.

Siinä se sitten on. Mun opiskeluni.
Tänään postista putkahti ruttunen kirje. Postinjakaja oli vissiin tunkenu sitä elämänsä innolla postiluukkuun.

Tuntuu jotenkin hassulta, miten neljän vuoden työ voidaan puristaa valkosille papereille numeroina ja kirjaimina. Ja miten vähän se kertookaan niistä kaikista kokemuksista ja oppimisesta, joita neljään vuoteen on mahtunu. Jostain syystä olo ei oo ollenkaan haikee. Kai se johtuu siitä, että viimesenä lukukautena pakersi opparia omissa oloissaan ja suoritti harjottelun viimeseks. Nyt tuntuu vaan luontevalta siirtyä työelämään eli kesätöihin harjottelupaikkaan. Sen jälkeen? Älkää kysykö, en itekään tiedä. Tuntuu siltä, kuin hengaisin jossain opiskelun ja työelämän välissä. Toive olis jatkaa kesätyöpaikassa vakkarina syksyllä.

Vasta näin jälkikäteen, varsinkin työharjottelun aikana, huomasin, kuinka paljon vestonomitutkinto on mulle antanu. Lähinnä oon ylpee siitä, että ammatillinen ajattelukykyni on kehittyny tän neljän vuoden aikana valtavasti. Hahmotuskykyni on aina ollu hyvä, osaan kuvitella konkreettiset asiat päässäni valmiina. Esimerkiks kaavotusvaiheessa pystyn hahmottamaan lopullisen tuotteen mallin ja siihen tarvittavat kaavat. Ammattikorkee on opettanu tuotannollisen ajattelun. Käytännössä se tarkottaa sitä, että etin yleensä helpoimman ja nopeimman tavan tehdä asioita. Harjottelun aikana mm. rei'itin nahkaa poralla, sillä se nyt sattu nopeuttamaan asioita :D Välillä itekin hämmästyy siitä, miten omituisia, mutta toimivia, ratkasuja keksii.

Ammattikorkeen myötä oon myös kasvattanu selkärangan! Kotikaupungissani olin vielä tosi ujo ja nyhverö, mutta vestonomitutkintoon kuuluvat projektit kasvatti rohkeemmaks ja sujuvammaks ihmiseks. Ennen jännitin asioiden esittämistä ja uusia ihmisiä, mutta siitäkin voi kasvaa pois. Mikään überrempsee ja sulava en vieläkään oo, mutta uudet tilanteet jännittää nykyään paljon vähemmän.

Viimesenä opiskeluvuonna huomasin myös, mitä kaikkee olis voinu tehä toisin. Oon ollu aina tosi laiska juhlija, mutta ehkä sitä olis voinu lähtee viihteelle useemmin. Rakas serkkuni onneks kuitenkin vei mua viimesenä vuonna kaikkiin mukaviin tapahtumiin joskus kaverin avustuksella. Omat tursajaiset jäi vähän kesken taannoin, mutta neljä vuotta myöhemmin luikahdin vuoden 2013 tursaiden kanssa juhlimaan :D Parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Lopuks haluaisin kiittää Jyväskylän ammattikorkeen opettajia. Teitä, jotka ootte pyörittäny KVA10S1:sen arkee ja opettanu meille paljon. Niiden oppien hyödyllisyyttä ei ehkä heti huomaa, mutta ite oon saanu olla onnellisessa asemassa tajutessani, kuinka paljon hyötyä tästä koulutuksesta on. Mielestäni nimikkeellä itessään ei oo niin merkitystä, vaan sillä mitä päässä liikkuu.

JAMK:illa käydessäni joku onnitteli mua valmistumisen johdosta sanoilla "onnea matkaan!"

Paremmin ei olis voinu sanoo.